tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulufiilis hukassa

Laitettiin eilen kuusi pystyyn äidin kanssa. Kissat oli heti sen kimpussa ja repimässä koristeita irti. Voi meidän pieniä, joka joulu yhtä innoissaan! Kanikin kävi kuusen tutkimassa ja kusas siihen juurelle... Eläimilläkin on enemmän joulufiilistä kuin mulla. En tiiä mistä tää johtuu mut ei mulla oikein viime vuonnakaan ollu. Eikä sitä edellisenä. Osasyy voi toki olla siinä että mut jätettiin jouluaattona tosi paskalla tavalla  kolme vuotta sitten. Erosta oon päässyt siis kokonaan yli mutta joka joulu tavallaan odotan että milloin tapahtuu taas jotain odottamatonta ja kamalaa.

Meidän jouluperinteinä on aatonaattona syötävä joulupuuro ja aattona jouluruoka siinä viiden aikoihin perheen kesken. Päivä meneekin melkeinpä ruokaa valmistaessa ja fiilistellessä. Ruuan jälkeen käydään saunassa ja sitten avataan lahjat samalla kun otetaan glögiä ja jotain hyvää jälkkäriä. Ei sen kummempaa meillä. Tänä jouluna mun, äidin ja siskon lisäksi joulua tulee viettämään myös mummo ja hänen koiransa. Semmoinen rento joulu tulossa, vihaan sitä että pitää esittää ja olla tekohymy naamalla kokoajan.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Illat

Oispa jo ilta. Tykkään illoista, pääsee nukkumaan. Ja satunnaisina iltoina tulee ihan kivoja ohjelmia telkkarista. Vihaan päiviä, siis oikeesti vihaan. On niin hyödytön olo. Herään yhden tai kahden aikaan, otan lääkkeet ja makaan sängyssä ainakin neljään asti välillä torkahdellen. Sit ehkä meen syömään jotain jos tekee mieli. Kuuden aikaan yleensä otan kanin häkistä ja leikin pari tuntia sen kanssa. Sen jälkeen käytän koiran ulkona ja otan unilääkkeet. Voiko turhempaa ihmistä oikeesti olla..?

Siitä huomaa että voin huonosti kun mua ei enää kiinnosta joulu. Oon aina rakastanu joulua ja sitä että koti laitetaan jouluisaksi. Ei mua enää kiinnosta. Nukun varmaan koko aaton. Miten oon taas tässä pisteessä? Mähän voin ihan hyvin muutama kuukausi sitten... Suunnittelin tulevaisuutta ja omaa asuntoa. Nyt mä vaan odotan iltoja jolloin pääsen nukkumaan. Mitä mulle tapahtu?

perjantai 18. joulukuuta 2015

18.12

Mun muistista puuttuu palasia. Muistan että havahduin autossa kun äiti laittaa mun turvavyötä kiinni ja puhuu puhelimeen. Se itkee. Se ei ees kato mua. Arvaan heti mihin se lähtee ajamaan. En haluu osastolle, en haluu. Mun itkuhuuto ei auta yhtään, avasin jossain vaiheessa turvavyön ja yritin hypätä liikkuvasta autosta pois, äiti piti mun takista kiinni. Halusin vaan kotiin nukkumaan. Me itketään molemmat ja äiti sanoo että se ei jaksa enää. En mäkään.

Vastaanottotiskillä äiti itkee. En kuule mitä se puhuu mut sille tuodaan nenäliinoja. Mä istun ja itken, puren rannetta välillä. Siinä on vieläkin mustelmia.

En tiedä kauanko odotettiin, taisin nukahtaakin siinä välissä.

"Tää tyttö on psykoosissa."
"Parasta tässä tilanteessa olisi osastohoito."

Ei ne saanu mua osastolle sisään, lääkäri kysy oonko viiltänyt. Jos olisin näyttäny mun jalat se ois varmasti kirjottanu pakkolähetteen. Näistä jäljistä näkee että ne on kohdistettu isojen verisuonien päälle tappamistarkoituksessa.

Mun lääkitystä nostettiin puolella.
Mä vaan haluun nukkua. Antakaa mun olla.  En edes muista mikä päivä toi oli, ehkä alkuviikolla, tai viime viikolla.

Kerään vieläkin lääkkeitä, niitä alkaa olla jo yli tarpeen. Mielummin varmanpäälle. Jos niille joskus tulee käyttöä.

Älkää vihatko mua, oon vaan niin väsynyt tähän kaikkeen...

maanantai 7. joulukuuta 2015

Mikään ei tätä ikävää poista

Olisitpa täällä, käpertyisin sun syliin enkä ikinä lähtis pois. Mulla on ikävä sun silmiä ja ihanaa hymyä, sitä kuinka käännät sun päätä poispäin kun hymyilet. Et tykkää sun hymystä mut mä voisin katsella sitä ikuisuuden. Saanhan vielä nähdä sen? Saanhan...

maanantai 16. marraskuuta 2015

Ehkä tähän turtuu

Mun sydämeen sattuu joka kerta kun nään sun nimen kännykän näytöllä. Se murtuu pieniks palasiks aina kun laitat viestiä. Tahdon kuolla kun nään sun Tumblrissa kuvia, jotka on tarkoitettu toiselle tytölle. Silti en halua että meet pois, en pärjää ilman sua...  Ehkä tähän kipuun turtuu.




perjantai 6. marraskuuta 2015

En todellisuudesta tajua mitään

Kun ajaa motarilla satasta, tajuaa kuinka nopeasti kaikki vois olla ohi. Yksi pieni käsiliike ja olisin poissa. Niin houkuttelevaa.

torstai 5. marraskuuta 2015

4.30

Makaan sängyssä peittojen alla ja syön karkkia. Pesin jo hampaat mutta ei se haittaa. Pelottaa inssi ja työharjoittelun näyttö. Täällä on niin sotkusta, vois ehkä siivota. Tuskin jaksan tällä viikolla. Unilääke alkaa vaikuttaa. Pitää laittaa herätys. 4.30